”If I would, could you?”

Olin lauantaina Oulussa serkkuni kanssa katsomassa yhtä ehdottomista lempibändeistäni, kun Alice In Chains esiintyi Oulun Energia Areenalla. Ennen keikkaa käytiin nepalilaisessa ravintolassa syömässä ja yövyttiin hotellissa, tosin huoneessa oli niin kuuma että lähdettiin sieltä jo kahden aikaan yöllä pois. Olin perillä Raahessa kolmen aikaan aamulla ja serkku jatkoi siitä vielä kohti Kuortanetta samoilla silmillä. Hieno reissu meillä oli ja ehdottomasti otetaan joskus uudelleen. Serkusten välistä laatuaikaa parhaimmillaan.

Ah, Alice In Chains. Minulle erittäin rakas yhtye. Tutustuin bändiin lukioikäisenä, tuohon aikaan olin vihainen ja angstinen grunge-teini. Lainasin kirjastosta yhtyeen nimikkolevyn. Harvemmin on mikään kappale pyyhkäissyt yhtä tehokkaasti jalat alta kuin tuon levyn avausbiisi Grind. Tuo synkeän vihainen soundi vei välittömästi mennessään. ”In the darkest hole, you’d be well advised not to plan my funeral ’fore the body dies”. Grind raikui myös Oulun Energia Areenalla lauantaina,

Alice In Chainsissa ehkä eniten kiehtoo juuri tuo bändin ympärillä leijuva mystiikka. AIC on niitä harvoja bändejä, joiden musiikista löytyy kaksi eri puolta. Toisaalta bändi pystyy yhä edelleen tekemään suorastaan jyräävän vihaisia biisejä, jotka potkivat kuuntelijaa perseelle. Mutta samalla he myös pystyvät kaikessa synkkyydessään ja lohduttomuudessaan suorastaan häkellyttävän kauniiseen tunnelmointiin. Alice In Chainsin kappaleet ovat täynnä synkkiä ja suorastaan itsetuhoisia sanoituksia, joissa maailma on musta eikä valonpilkahdusta ole. ”if I can’t be my own, I’d feel better dead”. Vinksahtaneista laulustemmoista puhumattakaan. Kuunnelkaa vaikka Dirt-albumilta löytyvä Sickman.

Lauantaina Alice In Chains siis tosiaan kävi Oulussa keikalla, Oli yksi kovimmista livekokemuksista ikinä missään. Pääsin nyt ensimmäistä kertaa näkemään bändin livenä, ja totta puhuen luulin ettei tätä päivää ikinä tulisi. AIC:n tulevaisuus kun näytti pitkään epävarmalta alkuperäislaulaja Layne Staleyn kuoltua huumeisiin vain 34 vuoden ikäisenä vuonna 2002. Uusi solisti William DuVall on kuitenkin osoittanut olevansa mies paikallaan, ja bändi on tällä vuosituhannella pukannut ulos kolme kivikovaa kiekkoa.

Odotukset keikkaa kohtaan olivat korkealla eikä tarvinnut pettyä. Bleed The Freak avasi pelin komeasti ja siitä käynnistyi kaksi tuntia kestänyt hittiputki joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Down In A Hole, Would?, Nutshell, We Die Young… siinä muutamia kohokohtia lauantain keikalta. Bändi oli ihan huikeassa vireessä.

Lempibändejäni, aina ja ikuisesti. Kiitos Alice In Chains. Toivottavasti näemme vielä uudelleen.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s