”The unthinkable has happened”

Suomen Naisleijonat pelaavat tänään MM-kisojen finaalissa historiansa ensimmäistä kertaa. Joukkue kaatoi eilen välierissä sensaatiomaisesti Kanadan 4-2.

Naisten jääkiekon MM-kisoja on pelattu vuodesta 1990 saakka, ja tähän asti USA ja Kanada ovat joka kerta pelanneet finaalissa.  Useimmiten nämä kaksi maata ovat murjoneet muut vastustajat pesäpallolukemin jäänrakoon niin alkulohkossa kuin mitalipeleissäkin.  Suomi on ollut yhtä selvä kolmonen isolla marginaalilla muihin.  USA:n ja Kanadan tasoon on Naisleijonillakin kuitenkin matkaa ollut aivan valtavasti. Sitä on edelleen, mutta ei niin paljon kuin vielä 10-15 vuotta sitten.

Ennen eilistä välierävoittoa Suomi oli pystynyt kaatamaan Kanadan vain kerran. Se tapahtui alkulohkossa kaksi vuotta sitten. Sitä ennen Naisleijonat olivat poistuneet 23 kertaa kaukalosta tappio niskassaan. Tämäniltaista finaalivastus USA:ta Suomi ei ole koskaan pystynyt voittamaan arvokisoissa 30 vuoden aikana. Nyt se voitto on lähempänä kuin koskaan aiemmin.

Suomen finaalipaikka on raikas tuulahdus naiskiekolle, joka on tähän asti ollut täyttä Pohjois-Amerikan dominointia. Naisleijonat on kuronut 30 vuodessa kiinni USA:n ja Kanadan etumatkan. Suomen finaalipaikka on myös erinomainen esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun tekee määrätietoisesti työtä unelman eteen monen vuoden ajan. Nyt se unelma on totta.

Suomen finaalipaikka naisten jääkiekon MM-kisoissa nousee samaan kastiin kuin miesten olympiahopea Calgaryssa vuonna 1988 tai  MM-hopea Prahassa neljä vuotta myöhemmin. Kummassakin edellämainitussa astuttiin ison henkisen kynnyksen yli. Sen jälkeen kaukaloon ei menty enää altavastaajina vaan tiedettiin, että voidaan voittaa kenet vain. Niin kävi myös eilen.

Tuhkimotarinasta puuttuu enää se satumainen päätös. Se toivottavasti kirjoitetaan tänään kello 20 Espoon Metro Areenalla.

 

 

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s